Et-Po matkaa Limingan Kiekko-Karhujen vieraaksi

Maaliskuun 18. 2011 - Väiski

Et-Polla on lauantaina edessään todellinen kuolemanottelu, kun se kohtaa sarjassa viidentenä olevan Limingan Kiekko-Karhut. Panosta ei ainakaan puutu, sillä tappiolla Et-Po tippuu kakkoseen, mutta sen sijaan yksikin piste riittää viemään joukkueen jatkokarsintaan, jossa vastaan asettuu melko varmasti Haukiputaan Ahmat. Voidaan siis helposti puhua kauden tärkeimmästä ottelusta molempien joukkueiden osalta!

Kuntokäyrät:

Et-Polla on neljästä viime pelistään tilillä 2 voittoa ja 2 tappiota. Sarjataulukossa joukkue on sijalla 4 ja sillä on kasassa 38 pistettä. Joukkueella on kumminkin nyt tauko allaan, sillä viime viikonloppuna joukkue ei pelannut ollenkaan. Joukkueen pelikunto on siis nyt hieman arvoituksellinen, mutta nälkää ei taatusti tule puuttumaan.

Kiekko-Karhuilla on 36 pistettä ja se oikeuttaa viidenteen sijaan. Neljästä viime ottelustaan se on ottanut yhteensä 10 pistettä, joten joukkue on todella kovassa iskussa. Huomioitavaa on, että joukkue on kahdessa viime pelissään latonut yhteensä 33 maalia, mutta omiin ei ole heilahtanut kertaakaan.

Ratkaisun paikat:

Peli käydään Limingan tulitikkuaskissa ja siellä kotijoukkue on todella vaarallinen. Viimeksi siellä pelatessamme vain Jari Suunnan loistopelin ansiosta saimme mukaamme 2 pistettä. Peli päättyi 1-1 lukemiin ja meillä oli todella vaikea päästä kunnon maalintekopaikoille. Kiekko-Karhut pelasivat keskialueen todella tiiviisti, emmekä tämän vuoksi päässeet tuomaan kiekkoa kunnolla alueelle vaan jouduimme roiskimaan sitä päätyyn. Kiekko-Karhut sen sijaan käänsivät pelin nopeasti ja ajoivat suoraviivaisesti kohti maalia.

Pelistä on varmasti tulossa hyvin samantyyppinen ja meidän pitää pelata omassa päädyssä todella tiiviisti ja jokaisen jätkän on tehtävä paljon hommia puolustuspäädyssä. Kiekko-Karhuja ei saa päästää liian helpolla maalinedustalle, vaan heidät on ohjattava kulmiin. Kiekon saatuamme meidän pitää käynnistää hyökkäykset todella nopeasti, jottei kotijoukkue ehdi järjestäytyä ja laittaa keskialuetta tukkoon. Maalille on mentävä todella lujaa ja nyt niitä mustelmia pitää haluta ottaa. Kuskaamalla ei Limingassa pärjää vaan meidän pitää pelata viisikkona todella hyvin ja kiekon pitää liikkua nopeasti, jotta maalintekopaikoille on mahdollista päästä.

Kyseessä on siis todellinen kuolemanottelu kahden tasaisen joukkueen välillä. Se joukkue kumpi on valmis tekemään enemmän töitä ja pistämään enemmän kroppaa likoon, on joukkue joka seisoo jäällä pelin jälkeen hyväntuulisena!

Kokoonpano:

Joukkueestamme on pelissä poissa puolustajat Tuomas Rautio ja Timo Tjäderhane.

Seuraa heitä:

Johannes Pukema #73, Et-Po 72

Joukkueen pistekärjeltä kaivataan nyt onnistumisia. Mies pystyy nopeutensa ansiosta luomaan peleissä lukuisia tilanteita ja toivon mukaan viimeistely toimii. Pystyy panoksellaan ratkaisemaan pelejä ja nyt jos koskaan miestä tarvitaan!

Teemu Kaijala #36, Kiekko-Karhut

Myöskin joukkueensa pistekärki ja on omalle joukkueelleen vielä tärkeämpi. Isokokoinen hyökkääjä on vaikea pideltävä ja on vaihdosta toiseen todella vaarallinen. Taitoa ja kylmäpäisyyttä löytyy!

Väiski kiittää ja kumartaa…

Et-Polle kolmesta viime pelistä 2 voittoa ja yksi tappio

Maaliskuun 18. 2011 - Väiski

Laiskuus ja se, että pelit eivät ole kulkeneet lähellekään sillä tavalla millä olisi toivonut, on saanut aikaan sen, että päivitys blogiin on jäänyt todella heikoksi. Pahoittelen tätä ja toivon mukaan pääsen näiden jälkeen kirjoittamaan vielä ainakin kolme raporttia. Kirjoitan nyt lyhyehkösti jokaisesta kolmesta viime pelistämme, joista on kertynyt yhteensä 6 pistettä.

Lämärit selkeästi parempi

Kemissä Lämärit oli meitä selkeästi parempi ja ennen kaikkea heidän viimeistelynsä oli huomattavasti tehokkaampaa. Meidän oman pään pelaaminen ei riittänyt alkuunkaan ja Lämärit pääsi todella vaivattomasti parhaille sektoreille. Me sen sijaan emme hyödyntäneet paikkojamme tarpeeksi tehokkaasti ja hyökkäsimme liian rohkeasti, jonka jälkeen puolustamaan ei tultu lähellekään yhtä hyvällä asenteella. Lämärit osoitti olevansa taitava joukkue ja heidän yhteispelinsä on selkeästi meidän vastaavaa edellä, jonka lisäksi myös yksilötaito on heillä korkeammalla tasolla. Pelimme avautui siis liikaa omassa päädyssämme ja sen sijaan hyökkäyspäädyssä emme olleet tarpeeksi tehokkaita ja Lämäreiden pelaaminen omissa oli huomattavasti kurinalaisempaa kuin meillä, ja se teki myös Jukka Salmelalle pelin melko helpoksi. Lämäreille siis ansaitut kolme pistettä!

Kotona voitto TIHC:sta melko huonolla esityksellä

TIHC kaatui kotonamme lukemin 6-3, mutta pelillisesti emme olleet lähellekään sillä tasolla mitä olisimme toivoneet. Teimme itsellemme pelin aivan liian vaikeaksi ja joukkueemme peli oli suoraan sanoen laiskaa. 2-0 ensimmäisen erän jälkeen sai ilmeisesti meidät luulemaan liikaa ja päästimme Tornion ihan turhaan peliin mukaan. Olimme kuitenkin kiekollisesti parempi joukkue ja pelin hallinta oli meillä, mutta silti pelin taso ei missään vaiheessa noussut korkeaksi ja molemmat joukkueet tekivät todella paljon helppoja virheitä. Voittomme oli kuitenkin ansaittu ja se säilytti hengissä haaveemme sarjapaikan säilyttämisestä.

Hurlumhei kiekolla voitto Jeppiksestä

Loppulukemat 10-6 kertovat olennaisen, kumpaakaan joukkuetta ei puolustaminen tuntunut kiinnostavan, mutta hyökkäyspäähän sen sijaan mentiin aina koko viisikon voimin. Saimme otteluun katastrofaalisen alun, mutta tasoihin päästyämme ei meillä ollut mitään hätää. Taidollisesti olimme Jeppistä selkeästi edellä ja tämä näkyikin selvänä pelin hallintana. Jeppis iski vastahyökkäyksillään terävästi ja tämä olikin ainoa keino millä joukkue roikkui pelissä mukana. Pelillisesti tästäkään pelistä ei kannata hirveästi ottaa mukaan, sillä pakkamme oli välillä todella levällään ja puolustusinto tosiaan täysin kateissa. Tällaisella puolustuspelaamisella olisi parempi joukkue vienyt meitä kuin litran mittaa. Onneksemme saimme tässä pelissä maalipaikoilla paremmin tehoja irti ja se riitti tällä kertaa tärkeisiin pisteisiin!

Väiski kiittää ja kumartaa…

Et-Po kohtaa kotonaan Jeppiksen

Maaliskuun 4. 2011 - Väiski

Et-Po kohtaa lauantaina kotonaan Pietarsaaren Jeppiksen viikonlopun ainoassa ottelussaan. Viime viikonlopun pelien raportit ovat valitettavasti jääneet kirjoittamatta laiskuuden vuoksi, mutta katsotaan saanko ne tässä loman aikana vielä aikaan. Jeppis ja Et-Po ovat kohdanneet kauden aikana kahdesti aiemmin ja molemmilla kerroilla Et-Po on ollut selkeästi parempi, joten se saakin kantaa niskassaan ennakkosuosikin paineet.

Kuntokäyrät:

Kotijoukkue Et-Po keikkuu sarjassa vielä tällä hetkellä kolmantena, kun sillä on kasassa 35 pistettä. Takana niskaan hengittävät kuitenkin IPK ja Kiekko-Karhut, joten taistelu menee tiukaksi. Et-Po on viidestä viime ottelustaan saalistanut kolme voittoa ja kärsinyt kaksi tappiota, mutta paremman pään joukkueita se ei ole vähään aikaan pystynyt voittamaan, joten vire ei sen suhteen ole ollut kovinkaan hyvä.

Vierasjoukkue Jeppis on mahdollisuutensa Suomisarja paikkaan jo menettänyt kun se on 15 pisteellään sarjan jumbona, kumminkin vähemmällä pelimäärällä. Joukkue on kahdessa viime peleissään osoittanut taistelemisen merkkejä, kun se ensin voitti kotonaan Kiekko-Karhut ja piti sen jälkeen tiukilla Raahen Kiekkoa, mutta joutui lopulta taipumaan.

Ratkaisun paikat:

Et-Po pystyy vierailijoitaan parempaan kiekolliseen pelaamiseen ja sen vuoksi nyt onkin uskallettava pitää kiekkoa ja pelata sitä omaa peliä. Kiekollisen pelaamisen lisäksi on kiekottomana oltava hyvin aktiivisia ja karvauspeliin on saatava riittävää rohkeutta ja aggressiivisuutta, jotta paine saadaan nopeasti Jeppiksen päätyyn ja sillä tavalla saadaan myös vastustaja varpailleen, jonka johdosta virheitä alkaa nuoressa joukkueessa näkymään.

Meidän on todellakin pelattava vain omaa peliämme, mutta mihinkään liiallisen kiekon pitämiseen ei ole varaa vaan kiekko on saatava nopeasti liikkeelle, jotta maalipaikoille päästään vauhdilla. Oman pään lähdöt ovat jälleen suuressa roolissa ja mihinkään varastamiseen ei ole varaa, sillä oma pää on ensin hoidettava huolella, ennen kuin hyökkäyksiin voidaan lähteä. Meidän on myös pidettävä päät kylmänä, sillä tiedämme, että Jeppis pyrkii ärsyttämään ja käyttämään mailaa hyvin paljon.

Et-Po on ottelussa pakkovoiton edessä, sillä tappioihin ei todellakaan ole enää varaa!

Kokoonpano:

Et-Pon riveistä ovat poissa Tuomas Rautio sekä Timo Tjäderhane ja epävarmaa on myös vielä Jari Suunnan pelaaminen.

Seuraa heitä:

Arto Siikavirta #41, Et-Po 72

Iski viime pelissä tehot 2+1 ja mies uhkuu itseluottamusta. Todella tärkeä palanen, jonka pitääkin pelata omalla tasollaan, jotta Et-Polla on mahdollisuudet voittoihin. Ketjukaverit saavat nauttia namupasseista!

Sasu Parhiala #16, Jeppis

Kokenut puolustaja tuo varmuutta Jeppiksen alakertaan ja miehen tilillä on vasta viisi ottelua. Rauhallinen puolustaja tykkää pitää kiekkoa ja mieheltä vaaditaankin hyviä otteita.

Väiski kiittää ja kumartaa…

Et-Po kohtaa kotonaan Tornion IHC:n

Helmikuun 25. 2011 - Väiski

Paikallispelien viikonloppu saa jatkoa, kun Et-Po saa lauantaina vieraakseen Tornion IHC:n. Joukkueet ovat karsintasarjassa kohdanneet kahdesti ja molemmilla on tilillään yksi voitto. TIHC on jo menettänyt mahdollisuutensa sarjapaikan säilyttämiseen, joten joukkue saapuu Ylitorniolle ilman minkäänlaisia paineita. Kotijoukkueelle pelissä on sen sijaan panosta todella paljon.

Kuntokäyrät:

Kotijoukkue majailee sarjataulukossa ennen viikonlopun alkua 3.sijalla, mutta edellispäivän Lämärit peli voi muuttaa asetelmia kumpaankin suuntaan.

TIHC on sarjassa kuudentena, kun se on 17:sta pelaamastaan ottelusta saalistanut 16 pistettä. Joukkueella on allaan kolme peräkkäistä tappiota ja menetetty sarjapaikka ei varmastikaan tunnu hyvältä. Itseluottamus ei naapurin puolella varmaankaan ole kovinkaan korkealla.

Ratkaisun paikat:

TIHC pystyy lähtemään otteluun ilman minkäänlaisia paineita ja pelaa sen vuoksi varmasti iloista ja hyökkäysvoittoista kiekkoa. Joukkueen ykköskentällisen varaan lasketaan jokaisessa ottelussa paljon ja heidän täytyykin onnistua mikäli voittoja halutaan vielä sarjan lopussa ottaa. Joukkueen maalivahdilla Niko Maliniemellä on maalillaan usein hikisiä iltoja ja en usko tämän ottelun tuovan siihen muutosta.

Et-Po pelaa edellispäivänä Lämäreitä vastaan, joka varmasti syö kapeahkon nipun voimia, mutta sen en usko paikallispelissä näkyvän. Meidän pitää pystyä pelaamaan rennosti ja hyvällä itseluottamuksella. Varsinkin kotonaan Et-Po osaa pelata aggressiivisesti, antamalla kovaa painetta vastustajan puolustajille ja sen pitää tässäkin ottelussa näkyä. Joukkueen pitää myös olla kiekollisesti rohkea ja toteuttaa kurinalaista peliään, jotta ottelusta on mahdollista saada kolme tärkeää pistettä. Myös tässä ottelussa pätee vanha tuttu metodi, jossa puolustuspää hoidetaan tarkasti ja hyökkäyksiin lähdöt suoritetaan erittäin nopeasti. Me emme saa antaa TIHC:lle hyvää alkua, sillä siitä nuori joukkue saisi itseluottamukselleen kohotuksen ja sen jälkeen joukkuetta on vaikea pysäyttää.

Kokoonpano:

Tuomas Rautio ja Timo Tjäderhane ovat ottelusta sivussa, mutta takaisin riveihin saamme kuitenkin Juha-Pekka Uusimäen.

Seuraa heitä:

Antti Hanhirova #52, Et-Po 72

Kovaotteinen puolustaja omaa hurjan laukauksen ja varsinkin ylivoimalla sitä tarvitaan. Omassa päädyssä todella vaikeasti ohitettava ja pyrkii pelaamaan yksinkertaisesti, mutta näkee tarvittaessa myös antaa loistoavauksen.

Kim Kauttonen #14, TIHC

Sekä puolustajan ja hyökkääjän tontilla vakuuttava Kauttonen pelaa varmasti illasta toiseen ja mieheltä löytyy kiekollista taitoa. Näkee kentän todella hyvin ja tekee pelin joukkuekavereilleen helpoksi.

Väiski kiittää ja kumartaa…

Et-Po matkaa Lämäreiden vieraaksi

Helmikuun 25. 2011 - Väiski

Perjantaina on Et-Polla edessään ehkäpä koko kauden tärkein ottelu, kun joukkue astelee Timitec Areenalle Kemin Lämäreiden vieraaksi. Joukkueet ovat kohdanneet kauden aikana kahdesti ja molemmilla on tilillään yksi melko selvä voitto. Ottelusta ei todellakaan panosta puutu, sillä molemmat joukkueet taistelevat kynsin ja hampain ensi vuoden Suomisarja paikasta.

Kuntokäyrät:

Kotijoukkue Lämärit koki viime viikonloppuna kaksi kirvelevää tappiota ja teki samalla sarjasta itselleen vaikean. Lämärit on tällä hetkellä sarjassa toisena, kun sillä on 17 ottelun jälkeen tilillään 35 pistettä. Mikään ei joukkueen sarjapaikan suhteen ole kumminkaan varmaa ja joukkueen otteet ovat viime aikoina ailahdelleet turhan paljon.

Et-Po 72 koki viime viikonloppuna todellisen nöyryytyksen Raahessa, joten nyt vaaditaan todellakin kasvojen pesua. Joukkueen otteet ovat kulkeneet vuoristoradan tavoin ja tällä hetkellä kasassa on 32 pistettä, mutta takana IPK ja Kiekko-Karhut hengittävät pahasti niskaan, joten tappioita ei enää kestä tulla. Viime peleissä Et-Po ei ole pystynyt parhaimpaansa sarjan kovimpia joukkueita vastaan ja se antaakin aihetta huoleen.

Ratkaisun paikat:

Lämäreiltä löytyy kaksi todella vaarallista kentällistä, jotka tykkäävät pitää paljon kiekkoa ja ovat useimmiten alati vaarallisia vastustajilleen. Joukkueen ulkomaalaiset ovat syttyneet ilmiliekkeihin ja paljon myös lepää näiden miesten harteilla, mutta Lämäreiden tehot eivät todellakaan jää tähän, sillä Mikko Juusolan-Janne Salmelan ja Tatu Ekorren tehoihin on ollut helppo luottaa. Lämärit pelaa varsinkin kotonaan todella kiekollista peliä ja alueelle tuonti tapahtuu useimmiten yhden miehen tuomana ja kovalla vauhdilla.

Viimeksi Kemissä Et-Po ei uskaltanut lähteä ollenkaan karvaamaan ja tämä kostautui, sillä Lämärit pääsi todella helposti tuomaan kiekkoa ylös ja hyödyntämään näin vahvuuksiaan. Mikäli haluamme ottelusta pisteitä mukaamme on meidän uskallettava iskeä kiinni lujaa ja korkealta, sillä niin kuin Ylitorniolla viimeksi havaitsimme alkoi puolustajat tekemään enemmän virheitä ja näin paine saatiin nopeasti Lämäreiden päätyyn. Meidän on myös uskallettava pitää kiekkoa, sillä kun pystymme pelaamaan kiekollista peliä, syömme samalla Lämäreiden vahvuutta. Joka jätkän on todellakin laitettava itsensä likoon ja pelattava tarkasti oman pään kautta, jonka jälkeen hyökkäyksiin lähtöjen on oltava salamannopeita. Taitava kotijoukkue liikuttaa kiekkoa erinomaisesti ja meidän on pyrittävä pitämään keskialue tiiviinä, jottei joukkue pääse tuomaan kiekkoa vauhdilla alueelle.

Turhaan rikkomiseen ei todellakaan ole varaa, sillä ylivoimilla Lämäreiden taito pääsee loistavasti esiin ja joukkuetta ei saa päästää ratkaisemaan peliä tällä osa-alueella. Kaikinpuolin edessä on loistava kamppailu, jota varmasti molempien joukkueiden pelaajat odottavat innolla ja sen vuoksi tunteita ei taatusti tule puuttumaan.

Kokoonpano:

Joudumme lähtemään otteluun ilman puolustajiamme Tuomas Rautiota, Timo Tjäderhanea ja Juha-Pekka Uusimäkeä, joten jokaisen miehen on todellakin pelattava parhaalla tasollaan.

Seuraa heitä:

Solomon McCann #28, Lämärit

Todella taitava ja nopea kanadalaishyökkääjä on syttynyt todellakin pelaamaan ja takonut viime aikoina pisteitä kovaan tahtiin. Pienikokoinen hyökkääjä pistää itsensä likoon esimerkillisellä tavalla.

Pekka Jaako #4, Et-Po 72

Puolustus lepää todella paljon tämän miehen harteilla ja mies takuulla syttyy näihin peleihin. Mieheltä löytyy hurja määrä taitoa ja asennetta ja tämä näkyy myös jokaisessa ottelussa.

Väiski kiittää ja kumartaa…

Raahe vei ja Et-Po vikisi

Helmikuun 22. 2011 - Väiski

Et-Po matkasi lauantaina Raaheen, jossa sillä oli edessään jälleen yksi tärkeä ottelu, Suomisarjassa pysymisen kannalta. Kotijoukkue Raahen Kiekko oli voittanut seitsemän edellistä otteluaan, joten vastaan asettui tulikuuma joukkue. Joukkueet olivat kohdanneet karsintasarjassa kahteen otteeseen ja molemmilla kerroilla Et-Po oli ollut voittolaukauskisan jälkeen parempi. Nyt Et-Po matkasi Raaheen pahasti vajaamiehisenä, kun puolustuksesta olivat poissa Tuomas Rautio, Antti Hanhirova ja Juha-Pekka Uusimäki.

Raahe rankaisi kovalla teholla

Ottelun alkupuoli sujui vierailta hyvin ja joukkue osoitti pystyvänsä pirteään vieraspelaamiseen. Kotijoukkue vaikutti olevan alussa hieman unessa, mutta osoitti heräämisen merkkejä mitä pidemmälle erässä mentiin. Vaikka Et-Po oli alussa pirteä ei sen pelaaminen kumminkaan ollut mitenkään hyvällä tasolla ja virheiden määrä oli todella suuri. Näistä virheistä kotijoukkue rankaisikin armotta ja kun Joni Suomisen tasoisen pelimiehen päästää kahdesti läpiajoon on tulos helposti arvattavissa. Molemmista läpiajoista maali ja taululla 16 minuutin pelin jälkeen 2-0. Kotijoukkue halkoi vielä kertaalleen Et-Pon pakan ylivoimalla ja iski erän loppulukemiksi 3-0, Taneli Lohtanderin toimesta. Raahe iski erässä kovalla teholla vaikka pelillisesti erä melko tasainen olikin.

Raahe parantaa peliään ja Et-Po ei pysty vastaamaan huutoon

Toiseen erään Raahe selvästi nosti liikettään ja tähän huutoon Et-Polla ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia vastata. Raahe hallitsi selvästi pelitapahtumia ja Et-Pon tekemien virheiden määrä kasvoi entisestään. Et-Polla oli suuria vaikeuksia päästä maalintekopaikoille ja joukkue oli puolestaan suurissa vaikeuksissa Raahen nopeiden hyökkäyksien ja pitkien avauksien kanssa. Keskustaan tulleet avaukset olivat meille suurta myrkkyä ja Raahen hyvä itseluottamus näkyi varmana suorittamisena. Raahe iski erään kolme maalia ylivoimalla ja kaikki olivat komeaa katsottavaa. Pitelemätön Joni Suominen oli mukana kahdessa näissä osumassa ja meidän maalivahdeille ei maaleissa jätetty mitään saumaa. Erän jälkeen lukemat siis 6-0.

Et-Po pääsi rikkomaan kuparisen, mutta Raahe hallitsi tapahtumia

Viimeiseen erään ei jäänyt enää paljon pelailtavaa, sillä ottelu oli jo kahden erän jälkeen aikalailla taputeltu. Varmasti juuri tämän vuoksi molempien joukkueiden pelaaminen oli hyvin avointa ja kumpaakin kiinnosti hyökkääminen enemmän kuin puolustaminen. Tämä näkyi myös tulostaululla ja maalivahdeille ei kummassakaan päädyssä tarjottu liiemmin apuja. Erän aikana Raahe iski viidesti ja Et-Po kolmesti. Et-Pon maaleista vastasivat läpiajojensa päätteeksi Johannes Pukema, Jouni Leppäniemi sekä Aleksei Myasnikov. Kolme läpiajomaalia kertoo myös selvää kieltään siitä, että Raahea ei erässä puolustaminen liiemmin kiinnostanu. Raahe iski useimmat maalinsa parhailta sektoreilta maalinedustasta ja tämä puolestaan kertoo Et-Pon huolimattomuudesta omalla alueella. Ottelun loppulukemat murskaavat 11-3.

Raahe ei Et-Poa armahtunut vaan kuritti oikein olan takaa

Ensimmäisen erä oli pelissä ainoa tasainen, mutta siinäkin Raahe oli huomattavasti tehokkaampi maalipaikoillaan ja pääsikin iskemään maalinsa ilman suurempaa vartiointia. Meidän pelaaminen oli todella surkeaa ja varsinkin hyökkäyksiin lähdöissä oli suuria vaikeuksia. On selvää, että kolmen avainpuolustajan puuttuminen näkyy joukkueen otteissa, mutta kaikkea ei voida kumminkaan sen niskaan kaataa. Täytyy myös tunnustaa, että Raahe oli todella kova ja joukkue pelasi suurella itseluottamuksella. Sen kiekollinen rohkeus ja syöttöjen laatu olivat aivan eri planeetalta kuin meidän ja silloin taululla useimmiten komeilee melkoiset murskaluvut.

Meiltä kukaan ei ottelussa ansaitse tähtiä, joten silloin niitä on turha edes jakaa!

Väiski kiittää ja kumartaa…

Et-Po matkaa Raahen Kiekon vieraaksi

Helmikuun 18. 2011 - Väiski

Lauantaina voidaan jälleen puhua kuuden pisteen ottelusta, kun Raahen Kiekko ja Et-Po 72 iskevät yhteen. Molemmille joukkueille peli on elintärkeä ja tasapisteissä otteluun lähdettäessä ei ennakkosuosikista ole tietoakaan. Edessä on taatusti tasainen ja tunteikas vääntö pisteistä!

Kuntokäyrät:

Kotijoukkue Raahen Kiekko on löytänyt huikean vireen juuri tärkeimmällä hetkellä ja joukkue on voittanut 7 edellistä otteluaan. Viimeksi joukkue on hävinnyt 15. tammikuuta ja silloin juuri Et-Po oli voittolaukauskisan jälkeen parempi. Joukkue on huikean vireensä ansiosta noussut sarjassa toiseksi, kun sillä on 16 ottelun jälkeen kasassa 32 pistettä.

Et-Po on sarjassa kolmantena maalieronsa vuoksi, sillä myös sillä on kasassa 32 pistettä. Joukkue ei kuitenkaan ole läheskään yhtä kovassa vireessä kun kotijoukkue, mutta silläkin on silti allaan kaksi voittoa Hurtista. Joukkueen otteet ovat ailahdelleet koko sarjan ajan todella paljon ja Raahen kaltaista joukkuetta vastaan tarvitaankin sitä kaivattua tasaisuutta.

Ratkaisun paikat:

Et-Po matkaa Raaheen jälleen kovin kapealla materiaalilla ja sen vuoksi kaikkien onkin keskityttävä entistä tarkemmin puolustamiseen. Raahe haluaa pelata paljon pakilta keskustaan, jonka jälkeen peli levitetään laidoille ja tämän pysäyttämiseen meidän on löydettävä keinot. Keskustan tiiviinä pitäminen ja tarkka oman pään pelaaminen ovat jälleen niitä aseita, joilla Raahelta on mahdollista pisteitä viedä mukanaan.

Jokaisen pelaajan on kaivettava taistelutahto ja asenne esiin, sillä nyt joukkueen eteen on todellakin tehtävä töitä. Hyökkäyksiin lähtöjen pitää olla salamannopeita ja ensimmäisten syöttöjen nopeita ja helppoja. Kun pystymme pitämään päämme kylmänä ja tarjoamaan maalivahdillemme riittävästi apua omassa päädyssä, niin varmasti tätä kautta myös meille alkaa syntymään paikkoja, jotka on sitten tehokkaasti hyödynnettävä. Koska miehiä vaikuttaisi meidän riveistä olevan poissa on pelattava todella järkevää kiekkoa ja ylihyökkäämiseen tai ylikovaan karvaamiseen ei ole missään nimessä varaa!

Kokoonpano:

Et-Pon tilanne todellakin huolestuttaa sillä epävarmoja lähtijöitä on aivan liikaa: Tuomas Rautio, Paulus Kariniemi, Antti Hanhirova (kipeä), Jyri Kauvosaari (kipeä) ja Juha-Pekka Uusimäki (kipeä). Tällä kokoonpanolla olisi reissussa siis mukana ainoastaan kaksi puolustajaa.

Seuraa heitä:

Taneli Lohtander #16, Raahen Kiekko

Iski kaksi osumaa viimeksi Kiekko Karhujen verkkoon ja taitava hyökkääjä tuntuu syttyneen tärkeällä hetkellä pelaamaan. Omaa hyvän liikkeen ja näkee kentän erittäin hyvin.

Johannes Pukema #73, Et-Po 72

Sarjan tulikuumat listan yksi kärkinimistä on iskenyt viimeiseen 3 peliin 7 maalia ja mies suorastaan lentää jäällä. Maaliputki on nyt auki ja mies johtaakin sarjan maalipörssiä. Pystyykö Raahe pitämään Frogia kurissa?

Väiski kiittää ja kumartaa…

Et-Po kotonaan selvästi Hurttia edellä

Helmikuun 15. 2011 - Väiski

Vain viikko aikaa Et-Po vieraili Lieksassa, jossa kovan taiston jälkeen saatiin pisteet mukaan, lukemin 5-7. Nyt oli Hurttien vuoro matkustaa meidän vieraaksemme ja joukkue saapuikin Ylitorniolle hieman vajaamiehisenä, joten kotijoukkue lähti otteluun selvähkönä ennakkosuosikkina.

Et-Po ei antanut armoa

Viimeksi Lieksassa Hurttien fyysinen peli sotki Et-Pon peliä, mutta kotonaan Et-Po osoitti heti alusta lähtien pelin tahdin. Joukkue liikkui hyvin ja koko viisikon selkeä pelaaminen toi Hurtille suuria vaikeuksia, eikä ollutkaan epäselvää kumpi peliä vei. Kotijoukkue siirtyikin ansaitusti johtoon jo ajassa 7.48, kun Pekka Jaakon loistosyöttö tavoitti takakulmalta Johannes Pukeman, joka sai siirtää kiekon tyhjään maaliin. Tätä tilannetta oli edeltänyt Pukeman läpiajo. Painostus ei tähän maaliin loppunut vaan Et-Po oli selvästikin päättänyt satsata terävään ensimmäiseen erään ja tämä sai myös Hurtat rikkomaan. Tuomas Raution viivakuti painui ylivoimalla verkkoon, kellon näyttäessä aikaa 11.27. Et-Pon selvästä hallinnasta kertoo myös erän maalivahtien torjunnat, Oinonen 20 ja Suunta 5, mutta lukuisista hyvistä paikoista huolimatta ei maaleja enää nähty.

Et-Pon viimeistely tehokkaampaa kuin ensimmäisessä erässä

Antti Hanhirova tyytyi jättämään leikin kesken todennäköisen kuumeen vuoksi ja se tiesi sitä, että enää mukana oli vain neljä puolustajaa. Toiseen erään Hurtat sai kaipaamansa alun, kun Et-Po tuntui nukkuvan ja Tarmo Vartiainen toi maalinedestä joukkueensa maalin päähän. Muutenkin Et-Pon alku oli todella huolimaton ja Hurtille tarjottiin heti perään mahdollisuutta ylivoimalla, mutta sen joukkue kumminkin mokasi ja Johannes Pukema karkasi läpiajoon, josta mies ei epäonnistunut ja taululle lukemat 3-1. Tämä maali myös tuntui kotijoukkueen herättävän jälleen pelaamaan ja tämä tiesi Hurtille vaikeuksia. Vaikka pelin taso ei kotijoukkueella kovinkaan korkealle noussut, pystyi se pitämään pelin hallinnassaan ja paineen Hurttien päädyssä. Lisämaalejakin nähtiin, kun hurjaan vireeseen viime peleissä päässyt Johannes Pukema pamautti ylivoimalla Juha-Pekka Uusimäen syötöstä kiekon tolpan kautta sisään, kellon näyttäessä aikaa 34.28. Erän loppuun kotijoukkue iski vielä kerran, kun Arto Siikavirta vapautti Aki Pietsalon läpiajoon ja miehen kova lämäri painui etuyläkulmaan.

Viimeisessä erässä pelailun makua

Viimeiseen erään tultiin 5-1 lukemissa ja kaikesta huomasi, että ilmassa oli pelailun makua. Kumpikaan joukkue ei syttynyt esittämään parastaan ja harvassa olivat myös taklaukset ja todelliset vääntötilanteet. Hurtat vastasi jälleen erän ensimmäisestä, kun Et-Po pelasi huolimattomasti omassa päädyssä ja Vartiainen pääsi iskemään tyhjään maaliin illan toisensa. Et-Po kumminkin pystyi tämän jälkeen esittämään kohtuullista kiekkoa ja ottamaan hallinnan itselleen eikä antanut Hurtille enempää siimaa päästä peliin kunnolla mukaan. Aki Pietsalo iski illan toisensa Jari Pohjolan komeasta tarjoilusta ajassa 48.03 ja loppulukemat 7-2:een Pohjola viimeisteli itse läpiajon päätteeksi. Et-Po joutui pelaamaan loppuerän ainoastaan kolmella puolustajalla, kun Tuomas Rautio joutui jättämään leikin kesken. Joukkue pystyi kumminkin pelaamaan lopun järkevästi ja näin puolustajille ei mitään todella raskasta kuormaa kertynyt.

Et-Po melko selvästi edellä koko ottelun ajan

Varsinkin ensimmäinen erä oli kotijoukkueelta tarpeeksi aggressiivista ja liikkuuvaa kiekkoa, joten tästä oli hyvä jatkaa seuraaviin eriin. Kokonaisuudessaan ei kumminkaan saatu aivan täysin ehjää 60 minuuttista vaan peliin mahtui muutamia melko löysiä jaksoja. Pelillisesti olimme kuitenkin Hurttia kokoajan edellä ja sen vuoksi pisteet jäivät ansaitusti Ylitorniolle. Pelissä ehdittiin myös tuhlaamaan paikkoja, joten terävyyteen maalipaikoilla on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota tulevissa otteluissa. Kolmeen pisteeseen on kumminkin aina oltava tyytyväinen vaikka pelillinen suorittaminen jättikin parantamisen varaa.

Tässä ottelun tähdet:

*** Johannes Pukema (Teki jälleen kentällä melkeinpä mitä tahtoi ja luistin liikkui ihailtavalla tavalla, siinä sivussa kolme komeaa maalia. On tällä hetkellä aivan hurjassa vireessä!)

** Aki Pietsalo (Iski kaksi osumaa ja tuntui olevan peli-intoa täynnä. Taiteilija syttyi pelaamaan!)

* Arto Siikavirta (Tehot 0+3 ja syötöt löysivät muutenkin loistavasti ketjukavereidensa lapaan. Siika oli jälleen pelipäällä!)

Väiski kiittää ja kumartaa…

Et-Po saa vieraakseen Lieksan Hurtat

Helmikuun 10. 2011 - Väiski

Tasainen sarja saa Et-Pon osalta lauantaina jatkoa, kun joukkue kohtaa kotonaan Lieksan Hurtat. Kaikki jäljellä olevat ottelut ovat todella tärkeitä ja tappioita ei kestä tulla mikäli Ylitorniolla halutaan vielä ensi kaudella Suomisarjaa pelata. Hurttien osalta tilanne alkaa olemaan menetetty, sillä 5 joukkuetta on siltä jo pahasti karussa.

Kuntokäyrät:

Et-Po saalisti sunnuntaina Lieksasta tärkeät kolme pistettä ja se nosti joukkueen pistemäärän 29:ään, kun otteluita on takana 15. Pistemäärä oikeuttaa sarjassa toiseen tilaan, mutta 5 sijaan on silti matkaa vain 4 pistettä ja IPK:lla on yksi peli vähemmän pelattuna. Joukkue on esittänyt viime aikoina ailahtelivia otteita ja neljästä viime pelistä on tilillä 2 tappiota ja 2 voittoa.

Hurtat on sarjassa sijalla 7 ja 15 pelatusta ottelusta on kertynyt ainoastaan 13 pistettä. Joukkue tulee, mikäli ihmeitä ei tapahdu tippumaan ensi kaudeksi 2.divariin. Neljästä viime ottelusta joukkue on voittanut vain yhden.

Ratkaisun paikat:

Kotonaan Hurtat tuli otteluun todella fyysisellä ilmeellä ja sai sillä tavalla horjutettua meitä aika ajoin todella pahasti. Vasta viimeisessä erässä toteutimme pelitapaamme sovitun mukaisesti ja se tiputtikin Hurtat kyydistämme ja takasi meille hienon nousun. Nyt meidän pitää heti alusta alkaen pelata rohkeaa kiekollista peliä ja keskittyä laadukkaisiin ensimmäisiin syöttöihin. Huomasimme vieraskentällä, että heti kun saimme rauhallisesti pelattua kiekon omille pääsimme helposti Hurttien alueelle ja tätä kautta myös maalipaikkoja alkoi syntymään enemmän.

Nyt on oltava hereillä Hurttien nopeiden vastahyökkäyksien kanssa ja tiivis viisikkopelaaminen on ottelun voittava ase. Kun pelaamme viisikkona molempiin suuntiin ja uskallamme olla tarpeeksi agressiivisia niin silloin meillä on jälleen loistavat saumaat tärkeisiin pisteisiin. Turha läträäminen on jätettävä pois ja meidän on pelattava yksinkertaista ja suoraviivaista kiekkoa.

Kokoonpano:

Et-Pon kokoonpanosta löytyy muutamia kysymysmerkkejä, sillä flunssa-aalto vaivaa joukkuetta ja Tuomas Rautio kärsii olkapäävammasta.

Seuraa heitä:

Juha Heikurainen #38, Et-Po 72

Kolmosketjun sentteri hoitaa kunnialla oman pään puolustuksen ja kantaa selässään suurta apinaa, sillä maalipaikkoja ei ole puuttunut, mutta silti viimeksi mies on osunut maalitolppien väliin 6.marraskuuta. Joko nyt heilahtaa?

Tarmo Vartiainen #18, Hurtat

Iski viime pelissä Et-Pon verkkoon kolme maalia ja tuntui olevan kovassa vireessä. Vahva rakenteinen hyökkääjä tekee rajusti töitä joukkueensa eteen ja mies kantaakin joukkueessa suuren vastuun.

Väiski kiittää ja kumartaa…

Et-Pon loppukiri toi kaivatun tuloksen

Helmikuun 9. 2011 - Väiski

Matka lauantaina katkeran tappion jälkeen vei Lieksaan, jossa meitä odotti majoitus Timitranlinnassa. Sunnuntaina ottelu Lieksan Hurttia vastaan ja tärkeämpääkin tärkeämmät kolme pistettä pelissä. Viimeksi Et-Po vei Hurttia kotonaan 9-0, joten ennakkosuosikista ei ollut epäselvyyttä.

Hurttien fyysinen aloitus sai Et-Pon roiskimaan

Kotijoukkue Hurtat lähti selvästi ottamaan Et-Polta alkuun turhat luulot pois, sillä joukkue ajeli joka tilanteessa loppuun asti ja fyysiseen peliin oli selvästikin painotettu. Tämä tuntuikin toimivan, sillä me jäimme seisovilleen ja aloimme räiskimään kiekkoa turhan helposti. Hurtat siirtyikin johtoon melko nopeasti ylivoimalla, mutta Et-Po tasoitti myös nopeaan tahtiin. Pekka Jaako lähetti Arto Siikavirran läpiajoon ja mies kiitti ja kumarsi ja lirutti kiekon längeistä sisään. Et-Polla oli suurin osa kiekonhallinnasta, mutta silti hallinta ei ollut mitenkään todella selvää, koska juuri Hurttien fyysinen peli sai Et-Pon aivan liian varovaiseksi. Hurtat siirtyi erän loppupuolella jälleen johtoon, mutta erätauolle lähdettiin tasalukemissa, kun ajassa 19.14 Et-Po tuli tasoihin. Pekka Jaako toi kiekon alueelle ja siirsi sen laitaan Myasnikoville, joka pelasi kiekon maalin edestä poikittain Jouni Leppäniemelle ja miehen laukaus painui tolpan kautta sisään.

Et-Pon hallintaa, mutta Hurtat iski

Toiseen erään Et-Po nosti hieman liikettään, mutta vieläkin pelissä näkyi turha varovaisuus ja kiekollinen rohkeus tuntui olevan kateissa. Joukkue kumminkin pystyi viemään peliä melko selvästi ja Hurtat panostivat vastahyökkäyksiin, jotka olivatkin todella vaarallisia. Erän ensimmäisestä vastasi kumminkin ansaitusti Et-Po, kun nopeassa hyökkäyksessä kiekko pelattiin Paulus Kariniemelle ja miehen laukaus b-pisteen kohdalta painui takanurkkaan. Kun salama kirkkaalta taivalta tuli kumminkin Hurtat tasoihin, kun kiekko pomppasi hieman onnella liekeissä olleelle Tarmo Vartiaiselle ja miehen tarkka laukaus painui takanurkkaan. Et-Polle kaadettiin lisää kylmä vettä niskaan, kun Hurttien yksi vastahyökkäys tuotti erän loppuun tulosta ja Antti Kivelä ampui suoraan syötöstä kiekon ohi voimattoman Ville Raution. Erän tulos ei aivan oikeudenmukainen ollut, mutta Hurttien pelaamiselle on silti nostettava hattua, sillä se pelasi selvästi vahvuuksiensa mukaisesti eli fyysistä peliä, jossa satsattiin nopeisiin vastahyökkäyksiin.

Tilanne näytti jo pahalta, mutta sitten Et-Po vyöryi

Hurtat aloitti erän terävästi ja shokeerasi Et-Poa pahemman kerran neljän minuutin jälkeen, kun Tarmo Vartiainen lisäsi johdon jo 5-3:een. Et-Po oli kumminkin päättänyt ottaa pisteet mukaansa ja heti seuraavassa vaihdossa nähtiin kavennus, kun allekirjoittanut pelasi kiekon maalille ja Paulus Kariniemi pääsi ensin kokeilemaan, jonka jälkeen Johannes Pukema siirsi paluukiekon verkkoon. Tämän jälkeen Et-Po ottikin lopullisesti hallinnan itselleen ja vyöryi lujaa kohti Hurttien päätyä. 5-5 maali olikin sitten kauden yksi komeimmista, kun Johannes Pukema nappasi kiekon keskialueella, laittoi kolme miestä kahville ja lirutti kiekon maalivahdin längistä verkkoon. Ja kun kerran oli vauhtiin päästy, niin ottelun voittomaalikin nähtiin jo ajassa 50.01, kun Arto Siikavirta kaivoi aloituksen ja Pekka Jaako ampui ranteella kiekon kilpipuolen ylänurkkaan. Et-Po oli kääntänyt pelin itselleen eikä antanut enää Hurttien tulla tasoihin vaikka joukkueella siihen muutama hyvä paikka olikin. Et-Po ja Johannes Pukema löi vielä pelin loppuun viimeisen naulan arkkuun ampumalla kiekon tyhjään maaliin.

Vaikeuksien kautta ansaittuun voittoon

Hurttien fyysinen peli yllätti meidät melkolailla ja alussa meillä olikin suuria vaikeuksia saada kiekkoa nopeasti liikkeelle ilman räiskimistä. Vasta kolmannessa erässä syötöt ja niiden vastaanottaminen oli sillä tasolla, että pelejä voidaan voittaa. Pidimme kumminkin ottelussa paljon Hurttia enemmän kiekkoa, mutta silti turha sählääminen tiesi sitä, että pelistä tuli meille lopulta erittäin vaikea. On kumminkin nostettava porukalle hattua, että pystyimme kasaamaan itsemme ja nousemaan lopulta hienoon ja sitäkin tärkeämpään voittoon!

Tässä vielä ottelun tähdet:

*** Johannes Pukema (Pelasi todella loistavan viikonlopun vaikka omat varusteet olivat Ylitorniolla. Toi omalla panoksellaan joukkueen tasoihin ja oli välillä aivan pitelemätön..Go Frogi!)

** Pekka Jaako (Miehen itseluottamus on aivan jäätävä ja ainoa pelaaja, joka alussa toteutti omaa peliään vaikka fyysisyys kasvoi. Aivan loistava peli!)

* Paulus Kariniemi (Ei voi kun ihailla nuoren miehen asennetta ja taistelutahtoa. Pitää kiekkoa, vääntää ja kääntää ja luo myös paljon paikkoja!)

Erityiskiitokset

Osoitan koko joukkueen puolesta linja-auto kuskillemme Markku Orajärvelle suuret kiitokset turvallisesta matkasta ja siitä, että mies kustansi viikonloppulainalle Pukemalle uudet luistimet!

Väiski kiittää ja kumartaa…